Virtuaalinen ponitalli Lumivuo

Virtuuaalinen Lumivuo on alunperin perustettu 26.12.2004 ja se lopetti toimintansa 28.06.2007. Uuden paluun ponitalli teki 22.12.2011. Alunperin Lumivuo on kasvattanut ratsuponien ja part predien lisäksi suomalaisia puoliverisiä, mutta tämä rotu jäi pois ponien viedessä voiton. Tallin on aikanaan perustanut minä, eli alhippa, ja nyt uudelleen ylläpidän saman nimistä ponitallia. Kesän 2014 aikana syntyi päätös ajaa talli hiljalleen alas. Tallissa tällä hetkellä olevat ponit/hevoset hoidetaan kunnialla kuoppaan luvattujen laatuarvostelujen kautta, mutta uusia poneja ei hankita. Näin ollen, kun ratsut loppuu, loppuu myös tallin toiminta.

Tiluksilta löytyy kaksi tallia, tammoille ja oreille omansa, hiekkapohjainen kenttä (40x60m) ja maneesi (30x50m), sekä maastoreittejä ja maastoesterata. Kesäisin ponit ulkoilevat laitumilla ja talvisin pääosin hiekkapohjaisissa tarhoissa, joihin on virikkeiksi lisätty palloja, purnukoita, yms. Orit tarhailevat yksin ja tammat 2-4 ponin laumoissa, joko aamupäivä (8-12) tai iltapäivä (13.30-16.30) vuoroissa. Ponit ruokitaan kolme kertaa päivässä sisälle. Kuiva- ja/tai säilöheinät sekä väkirehut jaetaan samalla kerralla. Lisärehut (kivennäiset, tms) annetaan aamu- ja iltaruokinnan yhtedessä. Toisinaan heinää annetaan tarhaan mikäli sieltä löytyy heinähäkki. Ruokinta-aikoina (6-8, 12-13.30 & 20->) poneja ei liikuteta tallista mihinkään.

Talleista löytyy tilavat 3x3m kokoiset karsinat, joista jokaisesta löytyy ruokakuppi, vesiautomaatti, suolakivi ja heinähäkki. Molemmissa talleissa on oma pesukarsina, varustehuone ja kuivaushuone. Jokaisen ponin omille varusteille on tilaa niin seinustalla (satulat & suitset), kuin erityisissä hyllyköissä satulahuoneessa. Hyllyköissä on tilaa ponin suojille/pinteleille, harjoille sekä muille pienille varusteille. Kuivaushuoneesta löytyvät telineet ponien omille loimille. Loimet säilytetään kyseisessä huoneessa.

Tiluksia vartioi valkoinen powderpuff kiinanharjakoiramme Nipa. Nipa on ystävällinen ja hellyyden kipeä, vaikkakin aina ensin uuden tuttavuuden tullessa paikalle haukkuu kuin viimeistä päivää jokseenkin säälittävällä pikkuisella äänellään. Vaikka Nipa on väriltään valkoinen, koiraa usein tuskin valkoiseksi tunnistaa. Nipa on kova meneemään suuntaan ja toiseen, joka aiheuttaa koiran kuraantumisen, varsinkin märillä keleillä. Useinmmiten Nipa näyttääkin lähinnä ruskealta mudan peitossa olevalta mytyltä. Päivittäistä pesua koiran kanssa ei viitsitä harrastaa, mutta tiettyinä vuodenaikoina koira on kyllä pestävä korvista tassuihin viikottain.

Kisoja järjestetään aika ajoin lähinnä Kenttäratsastusjaoksen alaisina, mutta ajoittain joitain esteratsastusjaoksen sekä maastoesteratsastusjaoksen alaisia löytyy kalenterista. Poneille ei oteta erikseen hoitajia, koska tämä systeemi on todettu huonoksi hoitajien aktiivisuuden puutteen vuoksi. Allekirjoittanut itse hoidaa suurimman osan ponien liikutuksesta ja täysin kilpailuttamiset. Talleista ja poneista yleisesti huolehtivat tallityöntekijääni Hansu, Janna, Veli ja Samuli. Samuli on mukana varsinkin nuorten ponien kouluttamisen alkuvaiheessa. Nelijalkaisemme kilpailevat ahkeraan kenttäratsastuksessa jalostuskäytön ohella. Poniemme jälkeläisistä toivotaan tulevaisuuden lupauksia kenttäradoille.

Viimeisimmät päivitykset

03.04.2015: Pari kasvatti tammaa palautettu ponilistaukseen, kun ostajasta ei kuukausien aikana kuulunut mitään. Myös pari KTK-palkintoa päivitetty ponien sivuille.

21.03.2015: Ponien sivut päivitetty. Viimeistään nyt sivuilla muokattu hidas ikääntyminen, jolla ostetaan lisäaikaa ponien tulevia laatuarvosteluja silmällä pitäen.

14.03.2015: Lopetettu palkintonsa kahmineita poneja/hevosia ja sivut päivitetty siihen kuntoon, että voidaan tallentaa web archiven syövereihin. Muidenkin ponien sivuja päivitetty ajantasalle, vaikkakin tekstit laahaa pahasti perässä, mutta pikku hiljaa poni kerrallaan niitäkin aletaan kursimaan kasaan.

13.03.2015: Aikaisemmin kuolleiden ponien sivut päivitetty siihen kuntoon, että voidaan tallentaa web archiven syövereihin.

19.07.2014: Päätös tallin lopettamisesta on tehty! Osa poneista myydään uusiin koteihin ja osa jää vielä hankkimaan palkintonsa täällä. Viimeisen ponin kuoltua talli kuopataan kokonaan. Etenkin muiden kasvattamat ponit tullaan hoitamaan vielä loppuun asti ja sitten loppuu.

03.02.2014: Kotiin jäänyt kasvatti, ratsuponi ori Lumivuon Echui, sai sivunsa.

03.01.2014: Saksalainen ratsuponi ori Fifth Too Good To Be sai sivunsa!

Suositteleme

Suosittelemme vierailemaan myös seuraavilla ratsuponeja/part bredejä kasvattavilla talleilla: Avenge, B Ponies, Dainty, Fifth Bridge Ponies, Gestüt Istria, Hollabar Ponies, Krofnock Ranch, Lowland Stud, Noel Ponies, Nurias Ponnystuteri, Painswick Ponies, Poniniemi, Rasco Sportponies, Roanoake Stud, Tidaholms Gård

Ratsuponeista kiinnostuneita kehoitan tutustumaan Virtuaaliseen Ratsuponiyhdistyksen tarjoamaan tietopakettiin rodusta sekä Virtuaaliseen Ratsuponienlaatuarvosteluun. Jos taas olet enemmän part bred tyyppiä, niin kannattaa kurkata Virtuaalisten welshien ystävät, josta löydät kaikenlaista toimintaa welsheille, mm. laatuarvostelun.

Tekijäoikeuksista

Kaikkeen materiaalin mikä sivuiltani löytyy on lupa! Teksit ovat omaa käsialaani, ellei sivulla erikseen toisin mainita. Kuviin olen saanut luvat, joten kenenkään on turha tulla sanomaan luvattomista kuvista mitään kommenttia! Kuvien copyt ovat ponien sivuilla heti ensimmäisen kuvan alla. Koristekuvien copyt näet, kun viet hiiren kuvan päälle. Mitään sivuilla olevaa materiaalia kenenkään ei tule kopioda!

HUOM! Olet virtuaalitallin sivuilla. Kaikki mitä sivuilla tapahtuu on fiktiivistä. Yksikään näiden sivustojen alainen sivu tietoineen ei ole todellinen!

Ulkoasu © Maiju V. 2012
Ulkoasun kuvat © HL, alhippa